Asuntojen hintojen romahduksesta on ollut puhetta jo pitkään. Sen kummemmin aihetta kommentoimatta, siirry lukemaan jkorven aloittamaa keskustelua kauppalehden sivuilla.

Euroottista - 50% asuntojen hinnoista pois

Euroottista - 50% asuntojen hinnoista pois

Kuten voitte kuvitella, kaikki on mahdollista. Eihän esim. vuoden 1929 pörssiromahdusta turhaan kutsuta romahdukseksi.  Jos joku pystyisi selittämään miksei Suomessa vaikkapa asuntojen hinnoille voisi tapahtua samanlaista, olisin valmis kuulemaan perustelut.

YouTube Preview Image

3 Kommenttia artikkeliin “Asuntojen hinnoista -50% pois”

  1. Mikko:

    Parikymmentä vuotta sitten niin kävikin. 1980-luvulla asuntojen hinnat lähtivät voimakkaaseen nousuun, mikä aiheutui rahoitusmarkkinoiden vapautumisesta. Pankit avasivat lainahanat, ja ihmiset ostivat asuntoja koko ajan nouseviin hintoihin.

    Viime vuosina ei ole ollut samanlaista liberalisoinnin aikaansaamaa varallisuuskuplaa Suomessa (USAssa toki näin on ollut - subprime-luotot!). Siksi on turha odottaa romahdusta.

  2. Jani:

    Mikko:

    Asuntojen hinnat ovat olleet voimakkaassa nousussa 1990 luvulta lähtien. Nyt kyseessä on varallisuuskuplan vastakohta, varattomuus kupla.

    …juurikin nyt elämme aikoja jolloin kaikki elää velaksi, etenkin -julkinensektori… Suomen valtiolla ja muilla euroopan valtioilla on valtavat alijäämät. Suomi Yli 14:sta miljardia lainaa pelkästään omaan selviämiseen. Se on ihan sama otatko sinä sen lainan, vai joku muu sinun puolesta. Nyt tällähetkellä valtio on ottanut lainaa tiedostamattasi SINULLE. Rahat peritään veroina ymv. maksuina

    Suomi alijäämineen silti mukana estämässä Kreikan euroalueelle mahdollisesti aiheuttamaa totaalituhoa rahoittamalla kreikan velkoja. Tämä ei kuitenkaan pelasta Euroopan talous-aluetta, se ainoastaan hidastaa väistämätöntä

  3. seppo:

    Suomessa rahaton saa yhä lainaa, kauppalehti 02.06.2010 –>

    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/06/34035

    :D!!!

Jätä kommentti

*
Kirjoita kuvassa näkyvä sana sille varattuun kenttään.


Mainokset